Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » IBAN-laskuri

IBAN-laskuri

IBAN-laskurin avulla voit muuntaa aikaisemmin käytetyt suomalaiset tilinumerot kansainväliseen IBAN-muotoon.

Tietoa IBAN-tilinumerosta

Kansainvälinen IBAN-koodi otettiin Suomessa käyttöön vuonna 2001. IBAN eli International Bank Account Number kehitettiin edistämään maksuliikenteen automatisointia eri maiden välillä.

Aikaisemmin tilinumerot ilmoitettiin kansallisessa muodossa, jossa oli kuusi numeroa, väliviiva sekä sen jälkeen 2-8 numeroa.

Suomalaisessa IBAN-tilinumerossa on aina yhteensä 18 merkkiä. Numero muodostuu kotimaisesta tilinumerosta, jonka eteen lisätään maakoodi (Suomessa FI) sekä kaksi tarkistenumeroa. Vanhaa tilinumeroa täydennetään myös lisänollilla, jotta siitä saadaan 14-numeroinen BBAN-numero.

Vanhat tilinumerot poistuivat käytöstä vuonna 2010. Nykyään oikean tilinumeron toimittaminen on laskuttajan vastuulla. Joissain verkkopankeissa voi edelleen kirjoittaa tilinumeron vanhassa muodossa, ja pankin ohjelmisto kääntää tilinumeron automaattisesti IBAN-muotoon. Jatkoa varten kannattaa kuitenkin muuntaa tilinumero esimerkiksi tältä sivulta löytyvän muuntimen avulla.

IBAN-tilinumeron tarkistuskaava

Jos haluat tarkistaa, onko tilinumerosi muodollisesti kelvollinen IBAN, voit tehdä sen seuraavalla tavalla:

  • Katso, että tilinumeron pituus on 18 merkkiä.
  • Siirrä maatunnus ja kaksinumeroinen tunniste tilinumerosarjan loppuun.
  • Korvaa litanian kaikki kirjaimet numeroilla siten, että A on 10, B on 11, C on 12 jne., jolloin Z tulisi olemaan 35.
  • Laske kokonaisluvuksi muunnetun numeron jakojäännös, kun se jaetaan luvulla 97. Jakojäännös on jakolaskussa ylijäävä kokonaisluku. Mikäli tulos on 1, on tilinumero oikeassa muodossa ja kelvollinen.

Jakolaskut liittyvät oleellisesti kertolaskuihin. Voit virkistää muistiasi kertotaulujen osalta täällä.

BIC-koodi

IBAN-tilinumeroiden yhteydessä käytetään yleensä myös BIC-koodia, joka on pankin uniikki osoite. BIC on lyhenne sanoista Bank Identifier Code. Osoitteiden rekisteröinnin hoitaa SWIFT eli Society for Worldwide Interbank Financial Telecommunication. Osoitteita voidaan tästä syystä kutsua myös SWIFT-osoitteiksi.

BIC-koodissa on 8-11 merkkiä. Ensimmäiset 4 merkkiä ovat pankin tunnus, sen jälkeen tulee kaksinumeroinen maatunnus, sen jälkeen sijaintitunnus ja viimeisenä vapaaehtoinen konttoritunnus.