Etusivu » Painomuunnin (massamuunnin)

Painomuunnin (massamuunnin)

Painomuuntimella voit muuntaa paino- ja massayksiköitä helposti toisiksi. Voit esimerkiksi muuntaa kiloja paunoiksi ja grammoja unsseiksi.

Laskuri

Tietoa massan mittaamisesta

Arkikielessä sanotaan usein paino, vaikka tarkoitettaisiin jonkin esineen tai asian massaa. Massa on kappaleen määrää kuvaava perussuure, ja kansainvälisessä yksikköjärjestelmässä (SI-järjestelmä) sen perusyksikkö on kilogramma. Paino taas tarkoittaa massan aiheuttamaa painon tunnetta, kun maan painovoima (yksikkö: newton) vetää esinettä alaspäin.

Massan metrinen mittajärjestelmä (kilo)

Kilogramma määriteltiin alun perin vastaamaan litran suuruisen vesimäärän massaa. Kilogrammasta tehtiin prototyyppi, ja siitä tehtyjen kopioiden avulla kalibroitiin eri maiden kansallisia kilo-prototyyppeja. Kilogramman viimeisin, vuonna 2019 voimaan astunut määritelmä on tehty metrin ja sekunnin avulla, joten se perustuu mallikappaleen sijasta luonnonvakioihin.

Kilogramma, ja sen ohella koko metrinen järjestelmä kehitettiin 1700-luvun lopulla Ranskassa. Järjestelmän kaikkien suureiden yksiköt johdettiin metristä, ja ne perustuvat kymmenjärjestelmään.

Avoirdupois-mittajärjestelmä (pauna)

Paunat ja unssit sisältävä Avoirdupois-järjestelmä kehitettiin 1200-luvulla villakaupankäyntiä varten. Paunasta on ollut eri maissa käytössä useita vaihtelevia mittoja, ja keskiajalla pauna saattoi jakautua eri kaupungeissa 12 unssin sijasta 15 tai 16 unssiin.

Pelkästään Englannissa on ollut käytössä useita erilaisia paunamittoja, kuten towerinpauna ja troy-pauna. Nykyään paunan perusyksiköksi on vakioitu yhtenäinen graanimitta. Troy-unssia käytetään yhä jalometallien ja jalokivien kaupassa.

Vanhoissa suomalaisissa mittayksiköissä käytettiin määritelmää naula, joka vastasi käytännössä paunaa.

Laskin.fi -sivuilta löytyy myös muita muuntimia, esimerkiksi pituusmuunnin.